Luonnon äänistä hyvinvointia ja elämyksiä mielenterveyskuntoutujille

Hopeaharjun Palvelukoti Oy:ssä on testauksessa Kelosound Oy:n Pikkukelo, jolla luonnon äänet voidaan tuoda lähelle asiakkaita. Mobiilisovelluksella ohjaten kelopuu saadaan soittamaan esimerkiksi karhun tuhinaa, joutsenen joikua tai vaikkapa kesäistä liplatusta. Lue lisää kokeilusta ja sen kokemuksista Satakunnan Kansan julkaisemasta artikkelista.

Satakunta Testbed
Yhteenveto

Sivustolla käytetään sivuston toiminnan kannalta oleellisia sekä kolmannen osapuolten evästeitä. Kolmannen osapuolten evästeitä, eli esim. Google Analyticsia (GA) käytetään tilastojen keräämiseen sekä kävijän käyttäytymisen seurantaan, joiden avulla voimme parantaa käyttäjäkokemusta. Evästeet tallentavat sivukäyttäytymisen mukaan kävijöiltä tilastotietoja, kuten suosituimmat sivut, kokonaiskävijämäärät ja kävijän vierailuaika sivuilla.